(2 0 1 7)
Granin verkkoKerkko
Harmaasta Suomesta aurinkoiseen Roomaan...........18-20
Kuvasarja................................................13-15
Thaimaan aurinko meitä lämmittämässä.................3-4
ONKO MINUN MUSIIKKINI SINUNKIN MUSIIKKIASI?...............16-17
Mitä odotat?
PENKKARIPÄIVÄN TUNNELMAT VIDEOLLA.......................34
Erasmus-vaihdossa Italiassa.........................23-24
Verkkokerkko sisältää:
Taiwanin tunnelmia.....................25-28
Kieltenopettaja Raimo Kähönen kannustaa nuoria suhtautumaan tulevaisuuteen avoimin mielin.............33
“Ja tästä saamme kurssin?!”............................21-22
1
Silmänruokaa ja työvoimaa............................6
Kannen tekijä: Onerva Tuominen
MEP: KAsavuori kartalle...................................7-8
LA LA LAND..............................................32
Essee: PARTURIN SANOMA..................................11-12
Greetings from Rauma!..........................................5
Toimittajille omistettu sivu......................2
aIKAMATKA ISOVANHEMPIENI ARVOIHIN.......................29-31
Lapin-kurssi 29.8.–3.9.2016.....................................9-10
Päätoimittajat
Tuula Ruosteenoja Heta Loukiainen
Text
Haluamme kiittää sydämellisesti kaikkia lehden tekoon osallistuneita! Erityisesti olemme kiitollisia opettajille Riikka Notkolalle ja Liisa Viirimäelle jotka mahdollistivat lehden teon. Lehden tekoon tarvitsimme hyvän tiimin, loistavat kirjoittajat ja kuvaajat, iloisen mielen, positiivisen tunnelman, karkkipusseja, keksejä, mehua, kahvia, viinirypäleitä, croisantteja, musiikkia , kesäloman alun lykkäämistä ja lehmän hermot. Hyvää kesää ja mukavia lukuhetkiä!
Pim puhuu suomea oltuaan täällä vasta pari kuukautta syksyllä 2016:
3
Hei kaikki! Minä olen Pim Plubpla. Olen 16 vuotta vanha ja kotoisin Thaimaasta. When I decided to go as an exchange student, Finland was my first choice. I wanted to see snow, Santa Claus and the beautiful nature of Finland. My host family has taken good care of me and taken me to many places. They have taught me how to be a Finn. I love makaronilaatikko and I really like sauna and avanto. Now I think that even hernekeitto is delicious although it tasted weird when I first tried it. There is only one thing I still don’t like (even though I have tried): salmiakki. The first day at school was super funny. I tried to make friends but it was a little bit hard because Finnish people are quite shy. I was very worried about getting friends but after couple of weeks everything went well. Finnish people are rather shy but after you get to know them they are very lovely and nice. I like Finns even though sometimes I think they are too frank. I also love the Finnish teachers. They’re nice and open and have looked after me very well.
Thaimaan aurinko meitä lämmittämässä
4.
Pim jättää jäähyväiset Kauniaisten lukiolle suomeksi
I have tried to learn Finnish language but it’s very difficult. Actually already before I came to Finland I tried to learn Finnish by watching Youtube videos but that wasn’t easy. During my exchange weeks I have learned Finnish step by step. Even my exchange year hashtag is “pimlöytääkarhu”. The culture here is very different from Thailand. You’re more independent, a little bit reserved and need personal space. I have also had problems with my host family because of cultural differences. Sometimes I have missed warm things, spicy food and my own family. I didn’t like November in Finland because it was so cold and dark. When it started snowing I felt better. Anyway - this has been the best year ever for me. I have grown a lot and learned more about myself. I’m so lucky that I have met every one of you. It’s amazing how two strangers can become best friends. I want to thank my friends and I want to thank teachers who taught me even though I didn’t understand Finnish. Thank you all for making my exchange year complete. I love Finland because of you! Pim Nattacha Plubpla
I already knew one exchange student from Rauma’s lukio before I moved here but it has still been hard to start in a new school again. It’s so hard to make new friends and I haven’t got used to the new school system yet. Teachers are nice here too. I’ve learned more and more Finnish here. In this lukio we have 6 exchange students and they have learned Finnish well so they speak Finnish with their friends. I’ve got a few Finnish friends here who I can talk with. I think that everything is really fine here and I like to live in Rauma too. I bike to school sometimes. In Rauma it’s very beautiful and we have sea here so it will be super nice in summer! However I miss teachers and friends from Kauniaisten lukio a lots (you can’t imagine how “a lots” isLOL). I hope you all are doing great and miss me sometimes. I have only 2 months left in Finland but I’m sure that I’m going to visit Kauniainen again! Have a nice spring time. Nähdään! Pim
Moi! I’m Pim. If someone can remember I was in Kauniaisten lukio for 7 months before I moved to Rauma. I have been here in Rauma with my new host family and new school for almost one month. Family here is very nice. They take very good care of me and help me with everything.
Greetings from Rauma!
5.
6.
Teksti: Tuula Kuvat: Heta ja Eetu Video: Patrik Brummer
Silmänruokaa ja työvoimaa Kauniaisten lukion orjamarkkinoilla nähtiin monenlaisia asuja ja esityksiä. Monet olivat pukeutuneet persoonallisiin eläinasuihin ja muutamia rosvoksi pukeutuneitakin oli. Kaikki esitykset olivat omintakeisia, mutta vahvimmin mieleen jäi paidattomien poikien esitys. Abiturientit olivat harjoitelleet esityksiään pari viikkoa. “Kaikki heittivät ideoita yhteen ja kokosimme niistä esityksiä”, kommentoi yksi abeista. Orjat olettivat työn olevan raskasta, hieman haastavaa, mutta todella hauskaa. Monet orjat kertoivat seuranneensa edellisen vuoden orjien tekemisiä ja tiesivät siten suunnilleen, millaisia heiltä vaaditut palvelukset tulisivat olemaan. Granin orjien työnkuvaan kuuluivat muun muassa ruoan hakeminen, likaisten astioiden vieminen sekä yleisen hyvän tekeminen ja esimerkiksi liikuntatuntien vetäminen. Oppilaat, jotka orjia voittivat, käyttivät näitä lähinnä arkisiin töihin, kuten läksyjen tekoon ja astioiden viemiseen. Monet orjien omistajat olivat ostaneet vain yhden arvan, mutta voittivat silti. Joillakuilla kävi niin hyvä tuuri, että he voittivat monta orjaa.
MEP: KAsavuori kartalle
Olin stressaantunut ja jännittynyt Norjaan suuntautuvasta Mep-matkasta, jolle olin lähdössä kerran tapaamieni ihmisten kanssa. Stressasin komiteatöitäni mutta odotin kuitenkin innolla matkaan pääsyä. Maanantai-aamuna 13.3. se sitten alkoikin. Lentomme oli peruttu, mutta olimme silti päättäneet mennä aikaisin lentokentälle kaiken varalta. Uskoisin tämän olleen parhain päätös, minkä olisimme voineet tehdä. Kaksi tuntia ennen lentomme lähtöä Suomen delegaatiolaiset olivat jo tottuneet toistensa seuraan ja vitsiä lensi toinen toisensa perään. Koko matkustuspäivä teki Suomi-porukkamme tiiviiksi ja yhtenäiseksi. Matkamme Elverumiin oli kivinen: Ensin lentomme oli myöhässä, ja Oslossa meillä oli 10 minuuttia aikaa ehtiä junaamme. Saimme laukkumme, ja tällöin aikaa oli enää 3 minuuttia. Juoksimme kuin tuli hännän alla. Kävi kuitenkin ilmi, että junamme oli 15 minuuttia myöhässä, ja koska meidän tuli vaihtaa junaa Hamarissa, olimme pulassa, sillä vaihtoaikaa meillä olisi noin 3 minuuttia tai vähemmän. Loppu hyvin kaikki hyvin – pääsimme vihdoin määränpäähämme.
Ensimmäiset tuntimme olivat hektisiä. Tapasimme nuoria kaikista muista delegaatioista ja saimme kätellä käsiä väsymiseen asti. Mielestäni tämä oli hauskaa, koska ei joka päivä tapaa ihmisiä Tanskasta, Norjasta, Ruotsista, Virosta ja Itävallasta samaan aikaan. Oloni oli kerrassaan loistava, enkä enää edes jännittänyt. Olin täysin valmis Mepiin. Voisin tietenkin sanoa, että Mep-työ ei ole rankkaa, mutta kokemuksesta voin sanoa sen olevan. Kolme päivää meni omissa komiteoissa resoluution suunnittelussa. Tärkeintä oli olla aktiivinen, äänessä jatkuvasti ja tuoda esille mielipiteitään, ja jos mielipide kumottaisiin, sitä lähdettiin muokkaamaan. Oli hienoa oppia muista ihmisistä ja kuulla heidän mielipiteitään ja ajatuksiaan, ja komiteahetkiä pidin erittäin kultaisina. Ne eivät kuitenkaan olleet Mepin rankin osa, sillä jokaisella nuorella siellä oli mietittävänä jotain muutakin, nimittäin läksyt. Oli huvittavaa, kun vihdoin, joskus keskiyön aikaan, ihmiset pikkuhiljaa lähtivät “nukkumaan.” Tällä kuitenkin oikeasti tarkoitettiin, että mentiin nukahtamaan sänkyyn läksyjen kanssa.
7.
"Jalo & Anni edustuskunnossa"
Teksti: Anni Hälikkä Video: Aaron Vuorilehto
Kaikista parhaimpia asioita koko Mepissä olivat ihmiset ja se, mitä kaikkea heiltä opin. Lounaat, päivälliset ja illat olivat aina täynnä puheensorinaa. Missään ei ollut hiljaista, ei edes omassa huoneessa, sillä seinät olivat paperia. Juttelin viikon aikana monien kanssa, ja he rikastuttivat minua kertomalla omien maidensa kulttuurista, koulujärjestelmästä ja kaikesta mahdollisesta. Olin kulttuurishokissa - ja se oli minusta ihanaa.
Puhun kuitenkin nyt meidän kaikkien puolesta sanoessani, että me kaikki tarvitsimme kunnon ynuorienöunet, sillä sellaisiin meillä ei ollut Norjassa ollut aikaa. Halatessani kaikkia uusia ystäviäni kiitin heitä kaikkia kokemuksesta, jonka olin saanut jakaa juuri heidän kanssaan: parhaimpien, hauskimpien ja fiksuimpien kanssa. Erityiskiitos mahtavalle matkanjohtajallemme Riitalle, joka kesti vitsejämme hyvässä ja pahassa.
Mep-viikon jälkeen oli haikeaa mutta ihanaa lähteä kotiin. Lähtiessämme kävin halaamassa jopa kaikki sellaiset ihmiset, joille olin jutellut vain kerran, mutta minusta tuntuu, että heistäkin tuntui siltä, että olimme kaikki yhtä isoa joukkoa. Bussissa muistelimme viikon tapahtumia naurunkyyneleet silmissämme, ja oli haikeaa erota Suomi-ryhmästä, joka oli tullut viikon aikana tiiviiksi.
8.
9.
Lapin-kurssi 29.8.–3.9.2016
Kauniaisten lukion 20 opiskelijaa ja Gymnasiet Grankulla samskolan 20 opiskelijaa lähtivät matkaan bussilla maanantaina klo 7.00 kohti Äkäslompoloa. Kauniaisissa olimme seuraavan kerran samaan aikaan lauantaiaamuna. Bussimatkat kestivät lähemmäs 15 tuntia, mutta matkojen välillä ehdimme vaeltaa yli 50 kilometriä ja näimme muun muassa tunturinhuippuja, upeita maisemia ja porolaumoja. Pääsimme laskeutumaan Pirunkurua ja kuljimme myös maastopyörillä ja pienillä kanooteilla. Kauniaisten lukion opiskelijat päättivät viettää kaksi viimeistä yötä teltoissa, jolloin vaelsimme rinkat selässä ja valmistimme kaikki ruokamme retkikeittimillä. Suurin osa Samiksen oppilaista vietti teltoissa ainoastaan yhden yön. Sää oli Suomen tapaan erittäin vaihtelevaa. Rankkasateesta tai auringonpaisteesta riippumatta vaeltaessa tuli kuitenkin hiki.
"Monesti ajattelemme, että Suomen luonto on sitä samaa havumetsää, mutta kesäinen Lappi on aivan omaa luokkaansa, ja Lapin maisemat ovat henkeäsalpaavia."
TOP 3 MUISTOT LAPISTA
Kati Salonen ja Alli Tarjanne
10.
"tunturien huipulle päästessä rankan vaelluksen jälkeen"
"Lapin-kurssilla koimme paljon uusia asioita, tutustuimme toisiimme entistä paremmin ja nautimme luonnosta sekä sen tarjoamista seikkailuista. Vahva suositus kaikille, jotka miettivät kurssille hakemista!"
11.
PARTURIN SANOMA Erik Vartiainen
Myönnän itse olleeni mukautuja useassa tilanteessa. Olen jättänyt sanomatta, mitä minun olisi pitänyt sanoa. Usein tällaisissa tilanteissa olen antanut ihmisten tietämättään loukata arvojani ja olen vaiennut pelkästä välinpitämättömyydestä tai pelosta, että ihmissuhteeni kärsisivät, jos ottaisin kantaa. Sananvapaus on kuitenkin etuoikeus, jota kuuluisi käyttää – ei vain itsensä puolesta, vaan myös niiden puolesta, joilla ei ole rohkeutta tai kykyä edustaa itseään. Sanomaton sana ja muiden tyydyttämiseksi tehty ele silloin tällöin ei aiheuta ihmiselle itselleen muita ongelmia kuin häpeää, mutta kun koko yhteiskunta toimii tällä periaatteella, ihmisoikeudet ovat vaarassa. En ole koskaan ollut intohimoisesti kiinnostunut politiikasta. En koe, että minulla olisi kovinkaan paljon tarjottavana yhteiskunnalle tai niin voimakkaita mielipiteitä, että minun tulisi olla tukemassa niiden puolestapuhujia. Diktaattori-elokuvasta seuranneet pohdintani kuitenkin osoittavat, että olen katsonut asiaa väärällä tavalla. Minun ei pitäisi jättäytyä taka-alalle, koska minulla on asiat hyvin ja tarvittavat vapaudet, vaan minun tulisi ottaa kantaa, jotta saan säilyttää vapauteni ja samalla huolehtia pienemmistäkin tarpeista ja muiden oikeuksista.
Essee:
Elokuvat muovaavat jatkuvasti käsitystäni maailmasta, yhteiskunnasta ja jopa ihmisyydestä itsestään. Kollektiivisena kokonaisuutena ne vaikuttavat niin ajatusmaailmaani kuin tekoihinikin. Siitä huolimatta yksittäinen elokuva harvoin juurtuu niin syvälle mieleeni, että se vaikuttaisi ajattelutapaani ja sen kautta tekoihini. Poikkeuksia on kuitenkin muutama. Yksi kyseisistä poikkeuksista on Charlie Chaplinin klassikko Diktaattori, joka sai minut miettimään tekojeni ja toimimattomuuteni vaikutusta yhteiskunnassa. Diktaattori (The Great Dictator, 1940) on ikivihreä mestariteos, jonka maailmanpoliittinen kannanotto ja ajankohtaisuus ovat melko epätavallisia piirteitä komedialle. Charlie Chaplinin pysäyttävä puhe vapaudesta ja rauhasta on syystäkin tunnetuimpia kohtauksia Chaplinin filmografiassa ja tuo esille hänen uskomattomat puhelahjansa. Elokuva tunnetaan myös siitä, että se oli yksi harvoista elokuvista, joka uskalsi pilkata Hitleriä hänen valtansa aikana. Chaplin opiskeli Hitlerin puheita ja tämän käyttämiä retorisia keinoja ja hyödynsi niitä mieleenpainuvassa Hitlerin parodioinnissa esittäessään Hynkeliä, Tomanian diktaattoria. Diktaattori tehtiin ennen toista maailmansotaa ja siinä kritisoidaan natsi-Saksan sotaisuutta, suhtautumista juutalaisiin ja Itävallan valtaamista. Vaikka elokuvassa natsi-Saksa on korvattu Tomanialla, Hitler Hynkelillä, Mussolini Napalonilla ja Itävalta Austerlichillä, vähemmänkin tietoiselle katsojalle on selvää, mistä ja keistä tosiasiassa on kyse. Diktaattorissa ilmenevä Chaplinin tulkinta kansallissosialistisesta yhteiskunnasta sai minut todella miettimään.
Ilman mielipiteitä tai rohkeutta ilmaista itseään kansalaiset vähitellen luovuttavat sananvapautensa intohimoisille vihapuhujille. Mitä suuremmaksi näiden vihapuhujien seuraajien joukko kasvaa, sitä suurempi osa joukosta on vaienneita, pelokkaita mukautujia. Seurauksena on kansa, joka pelkää, kun sen mielipidettä kysytään, vihaa, kun sitä pyydetään vihaamaan, ja tappaa, kun sitä käsketään tappamaan.
"Erik Vartiainen kuin ilmetty Chaplin tämän kevään penkkareissa"
12.
Todellisuudessa diktaattorit eivät tee äkillisiä parannuksia vaan sortavat, kunnes heidät syrjäytetään tai kunnes aika heistä jättää. Juuri tämän takia on tilanteesta riippumatta jokaisen kansalaisen velvollisuus olla tietoinen seurauksista, ennen kuin annamme liikaa valtaa yksittäiselle henkilölle tai puolueelle. Sananvapaus oli myös Chaplinille henkilökohtaisesti merkittävä aihe, sillä 1930-luvun Hollywoodissa taiteellista vapautta rajoitettiin jyrkällä sensuurilla. Sananvapaus on tosiaan jotain, mitä pitäisi osata arvostaa. Se voi olla mahdollisuus puhua mielipiteestään ja uskonnostaan julkisesti tai vapaus luoda taidetta omilla ehdoillaan. On täysin väärin olettaa, että vain koska ihminen ei käytä tätä oikeutta tai hänellä ei ole tätä oikeutta, hänellä ei olisi arvokasta sanottavaa. Kuunnelkaa tarkkaan: parturilla on asiaa!
Diktaattori-elokuvan onnellinen loppu ei juurikaan tarjoa konkreettista toivoa sorretuille ja vainotuille Chaplinin koskettavasta ja humanistisesta puheesta huolimatta. Chaplin esittää kaksoisroolia sekä egoistisena diktaattorina Hynkelinä että vainottuna juutalaisena parturina, jotka sattumalta näyttävät samalta. Juutalainen parturi karkaa vankileiriltä yhdessä puoluetta vastaan puhuneen komentaja Schultzin kanssa samalla, kun Hynkel on metsästämässä lähistöllä. Hynkel sekoitetaan parturiin ja raahataan vankileirille samaan aikaan, kun parturia luullaan Hynkeliksi ja johdetaan pitämään puhetta Austerlichin valtaamisesta Tomanian kansalle. Parturi kävelee tilaisuutta varten rakennetulle valtavalle synkänharmaalle lavalle, jossa lukee suurin kirjaimin “freedom”, vapaus. Vainotulla ja vaiennetulla on kaikkien huomio ja täysi vapaus puhua sydämestään. Parturi epäröi hetken ja aloittaa puheen hieman varovasti: “Olen pahoillani, mutta en halua olla hallitsija, se ei ole minun juttuni. En tahdo hallita enkä valloittaa ketään. Tahtoisin auttaa kaikkia – mikäli se vain on mahdollista –: juutalaisia, pakanoita, mustia tai valkoisia.” Parturi kerää nopeasti itseluottamusta ja puhuu intohimoisesti rauhasta, rakkaudesta ja yhteiselosta. Puhe päättyy raikuviin aplodeihin.
13.
14.
Kuvitukset: Aino Syrjö
15.
"Oli vain niin cool, kun iso möreä-ääninen sakemanni örisi kerosiinista ja nikotiinista. "
16.
“Olinko vain outo lapsi”, mietin välillä. Kolmannella luokalla muut tekivät esitelmiä soittimista tai musiikkityyleistä, minä kirjoitin Rammsteinista. Liitin mukaan kuvan, jossa natseiksikin haukutut Itä-Berliinin pojat seisovat lentokoneiden päällä. Muistan musiikinopettajan katsoneen minua oudosti. Minä olin ylpeä saavutuksestani, sillä Rammstein oli SOADin lisäksi yksi lempibändeistäni, vaikken ymmärtänyt saksan kielestä senkään vertaa kuin englannista. Benzin oli yksi lempikappaleistani. Oli vain niin cool, kun iso möreä-ääninen sakemanni örisi kerosiinista ja nikotiinista. Muistan kysyneeni viisi vuotta vanhemmalta veljeltäni joskus, voiko hän näyttää jonkin Rammsteinin live-esiintymisen. Hän vastasi epäröiden, etteivät bändin live-esitykset ole niin hyviä. Luultavasti hän kuitenkin halusi vain suojella viattomia lapsen silmiäni. Tähän päivään mennessä olen nähnyt Rammsteinin eturivistä livenä kerran - ja kesäkuun puolella uudestaan Vantaan Rockfestissä. Sen kokemuksen jälkeen olin onnellisempi kuin ikinä, että olin vuosien aikana jatkanut Rammsteinin kuuntelua. Historiani musiikin parissa saa minut hymyilemään. Välillä on tullut erilaisia kausia, jolloin jokin bändi tai tyyli on ollut ihan sairaan siisti. Joskus pistää hävettämään, miksi minä olen tällaistakin kökköä joskus kuunnellut. Jotkin bändit ovat jääneet matkaani aina tähän päivään asti. Aina taustalla on ollut silti se sama ihminen, joka kasvoi isoveljen mp3-soittimen musiikkivalikoiman parissa. Alternative ja punk ovat edelleen se omin juttuni, vaikka mukaan mahtuukin niin indie rockia, folkia ja nykyään jopa ennen inhoamaani räppiä ja hiphopia - tosin vain toisen kotimaani, Saksan, kielellä.
ONKO MINUN MUSIIKKINI SINUNKIN MUSIIKKIASI? Joskus tulee mietittyä, miten juuri tietynlaisesta musiikista tulee sitä omaa lempimusiikkia. Ihmisillä, jotka kuuntelevat täysin erilaista musiikkia kuin vaikkapa minä itse, on täysin omat tarinansa. Miten pikkulapsi-iässä kuunneltu musiikki vaikuttaa tulevaisuuden valintoihimme soittolistamme biisien suhteen? Onko NRJ:tä tai muita kaupallisia kanavia kuunteleva ihminen lainkaan kiinnostunut musiikista, vai kaipaako hän elämäänsä vain taustamusiikkia viitsimättä paneutua monimutkaisempaan, tuntemattomampaan musiikkiin? Oma tarinani alkaa samalla tavalla kuin monen muunkin meidän ikäisemme suomalaislapsen - autossa kuunnellaan mökkimatkoilla Fröbelin palikoita. Vuoden 1996 Hippulat vinkumaan -levy oli parasta ikinä. Vanhemmat kuuntelivat kotona klassista musiikkia ja välillä karkasivat konsertteihin jättäen minut ja veljeni lastenhoitajan seuraan. Vähitellen tajusin, ettei kaikki musiikki olekaan vain Fröbelin palikoita, The Ketchup Songia, Händeliä tai radiossa soivaa Tiktakia, Kotiteollisuutta tai Maija Vilkkumaata. Pyysin veljeltäni Walkmanin toista kuuloketta säännöllisesti. Ihastuin, rakastuin. Kuusi- tai seitsemänvuotias minä löysi oikean polun alternative rockin, punkin ja ylipäätään raskaamman musiikin parissa. Olen nyt vanhempana miettinyt, miksi pidin niin nuorena, englantia taitamattomana nassikkana bändeistä kuten System of a Down. En tajunnut biisien sanoista mitään, ja edellä mainittu bändi on musiikiltaan hyvin… sanotaanko karjuntaan painottuvaa. System of a Down - tai vain SOAD - on edelleen bändi, josta pidän hyvin paljon. Osittain syynä ovat nostalgiatekijät, osittain syynä on vain rakkaus heidän musiikkiaan kohtaan. Joudun edelleen tarkistamaan välillä sanoituksia, kun armenialais-amerikkalaisten aksentista on vaikea ottaa selvää.
Santtu Sahramäki
Mielestäni musiikkimaku on tärkeä osa ihmisen kasvua. Ken tietää, millaista musiikkia kuuntelemme tulevaisuudessa. Sydämestäni toivon, että jotkin bändit silti pysyvät mukanani ikuisesti. Esimerkiksi lempibändini Billy Talentin biisejä kuulin ensimmäistä kertaa silloin kuusi-seitsemänvuotiaana enkä edelleenkään ole lopettanut rakastamasta niitä. Tätä tekstiä kirjoittaessani päätin innostuneena mennä nettiin seikkailemaan ja löysin sivun, jossa oli Suomen suosituimpia biisejä vuosien varrelta. Minua kiinnosti erityisesti ajanjakso väliltä 2002–2006. Oli melkein surullista, miten moni biisi on edelleen omassa soittolistassani. “Olisinpa syntynyt aiemmin”, pohdin selatessani useita tuttuja nimiä ohi. Toisaalta, mahtaisinko silloin enää olla musiikkimaultani samanlainen ihminen kuin nyt? Nykyiset radiohitit tuntuvat vastenmielisiltä ja persoonattomilta. Mitä, jos suhtautumiseni olisi silloin ollut samanlainen niitä biisejä kohtaan, jotka nyt soivat iPodiltani lähes päivittäin? Haluaisin sanoa “NRJ-ihmisille”: “Ryhdistäytykää, etsikää muutakin musiikkia.” Maailma on täynnä upeita bändejä ja artisteja, joiden kappaleet saavat iloiseksi ja itkemään, riehaantumaan ja tanssimaan. Koen joskus itse ahdistusta siitä, etten ehkä huomaakaan jotakin täydellistä bändiä. Soittolistallani on nykyäänkin paljon bändejä, joiden biiseillä on pari sataa kuuntelukertaa ja joista kukaan ei ole koskaan kuullutkaan. Silti kappaleet ovat mahtavia, enkä voisi olla iloisempi siitä, että olen joskus ne Spotifyn tai Youtuben syövereistä löytänyt. Ihan sama, vaikka muut katsovat minua oudosti. Musiikkia on kaikkialla. Musiikki on mahtavaa. Nauttikaa siitä. Löytäkää se oma juttunne. Lopuksi heitän verkkolehden lukijoille vielä kivan listan 15 biisistä, jotka ovat omasta mielestäni kuuntelun väärtejä: 1. Kent - Vinternoll2 2. Billy Talent - Red Flag 3. Two Door Cinema Club - Undercover Martyn 4. Admiral Fallow - Squealing Pigs 5. Rammstein - Sonne 6. Cro - Whatever 7. Alligatoah - Du bist schön 8. Donots - Dead Man Walking 9. Ewert and the Two Dragons - Pictures 10. Kraftklub - Schüsse in die Luft 11. The Strokes - One way Trigger 12. Tokyo Police Club - Bambi 13. Casper - 20qm 14. Die Ärzte - Deine Schuld 15. Anti-Flag - Brandenburg Gate
17.
Rooma
Teksti: LaURI SALONEN KUVAT: KIA DUCHÉ
18.
Harmaasta Suomesta aurinkoiseen Roomaan Ilmiöviikolla 3–7.4.2017 Antiikin maailma -kurssi matkusti kesäiseen Roomaan
19.
Maanantaina 28 enemmän tai vähemmän uneliasta opiskelijaa kokoontui aamuvarhain lentokentälle valmiina matkustamaan kohti aurinkoista Roomaa. Hiljaisen lentomatkan jälkeen suuntasimme lähellä päärautatieasema Terminiä sijaitsevaan hotelliimme, jonne kirjauduimme nopeasti ennen päivän intensiivisen ohjelman aloittamista. Iltapäivä sujui rattoisasti opettajien Ollin ja Jessen esitellessä meille antiikin Rooman ihmeellistä historiaa ja raunioita. Päivän aikana altistuimme aimo annokselle kulttuuria ja paikallista historiaa. Kierroksen aiheena oli Rooma antiikin aikana, joten vierailimme Palatinus-kukkuloilla, Forum Romanumilla ja Pantheonissa. Päivämme päättyi maailmankuuluille Espanjalaisille portaille, minkä jälkeen matkasimme hotellille. Päivän saldona siis paljon hienoja nähtävyyksiä ja todella reilusti kävelyä.
Tiistaina herätys oli jälleen kukonlaulun aikaan, koska suuntasimme kohti noin kolmen tunnin bussimatkan päässä odottavaa Pompeijin kaupunkia. Valtavan tulivuori Vesuviuksen juurella sijaitseva, vuonna 79 kokonaan tuhkaan hautautunut Pompeiji avasi meille oven antiikin ajan ihmisten arkipäiväiseen elämään. Lähes helteisen päivän aikana paikallinen oppaamme esitteli meille Pompeijin kaupunkia ja kertoi rakennusten tarkoituksista ja merkityksistä antiikin ajan ihmisille. Paluubussimatkan viimeinkin päättyessä aurinkoisesta Roomasta oli tullut jo pilvinen ja sateinen, mutta tämä ei tuntunut haittaavan enemmistöä ryhmästämme, joka matkasi tunnetulle ostoskadulle Via Del Corsolle. Keskiviikkona suuntasimme - jälleen aikaisin aamusta - kohti Vatikaania. Vatikaanin museossa oppaamme johdatti meidät toinen toistaan hienompien taiteentäyteisten huoneiden läpi kohti maailmankuulua Sikstuksen kappelia, jossa Michelangelon kattofreskot komeilevat. Freskot ovat todellakin massiiviset, eikä niitä katsellessa voi kuin ihmetellä, miten ihmeessä Michelangelo pystyi työskentelemään niin monen vuoden ajan niin hirveässä työasennossa luoden millintarkkaa jälkeä kattoon. Museo on muutenkin niin täynnä upeita ja kuuluisia teoksia, että pääsimme näkemään niistä vain pintaraapaisun. Museokierroksen ja makoisan lounaan jälkeen oli aika siirtyä tarkastelemaan hieman tuoreempaa historiaa, sillä edessä odotti Piazza Navonalta alkava pienryhmissä suoritettava barokkisuunnistus. Barokkisuunnistuksessa meidän piti suunnistaa aivan omin avuin muutamalle vähemmän tunnetulle nähtävyydelle ja vastata muutamaan kiinnostavaan kysymykseen. Ideana oli tutustuttaa meidät barokin ajan tärkeimpiin taiteilijoihin, kuten Caravaggioon ja Berniniin.
"FORUM ROMANUM"
"Siirtyminen Gianicolon kukkulan juurella sijaitsevalta Trasteveren alueelta hotellille sujui leppoisasti kaikilta muilta paitsi opettaja-Ollilta..."
20.
Barokkisuunnistus toi mukavasti tietoisuutemme muutaman todella hienon ja vähemmän tunnetun kirkon tai nähtävyyden, kuten Chiesa di Sant’ Ignazio di Loyolan, jonka kattofresko on näkemisen arvoinen. Tällaiset tuntemattomammat nähtävyydet olisivat saattaneet omatoimimatkalla jäädä täysin vailla huomiota. Harmiksemme muutama kirkko oli tosin jo ehtinyt sulkeutua, ennen kuin osa ryhmistä ehti paikalle. Muutenkin jo ohjelmantäyteisen päivämme päätteksi suuntasimme kaikki Trasteveren alueelle syömää maistuvaa italialaista herkkuruokaa. Torstaina häämötti ainoa hieman myöhäisempi herätys, mutta keskiviikon muuttuneiden suunnitelmien takia suuntasimme jälleen aikaisin aamusta Rooman metron aamuruuhkaan, tällä kertaa kohti Pietarinkirkkoa. Näin pääsimme opettajien kokemusten ansiosta paikalle niin aikaisin, ettei jonoa kirkkoon ollut käytännössä lainkaan. Kirkosta poistuessamme samainen jono ulottui jo lähes Pietarinaukion päähän. Pietarinkirkko on lievästi sanottuna valtava, ja sen sisällä odotti valtaisa määrä merkittäviä ja upeita teoksia, kuten kuuluisa Pietà-veistos. Kirkkovierailun jälkeen alkoi reipas kipuaminen ylämäkeen kohti Gianicolon kukkulaa ja sen paraatipaikalla sijaitsevaa Suomen Rooma-instituuttia, renessanssipalatsi Villa Lantea. Siellä meille kerrottiin hieman instituutin toiminnasta ja esiteltiin rakennusta sekä aivan henkeäsalpaavia näkymiä. Kukkulalta saattoi nähdä käytännössä koko Rooman yli. Näin hienon ja tapahtumarikkaan matkan päätteeksi oli mukava katsoa alhaalla häämöttävää Rooman kaupunkia ja sen erinäisiä kirkontorneja sekä raunioita miettien: “Ai niin, tuollakin käytiin!”
Kukkulalta laskeuduttuamme oli vielä tietokilpailun ja viimeisen herkullisen italialaisen lounaan aika. Siirtyminen Gianicolon kukkulan juurella sijaitsevalta Trasteveren alueelta hotellille sujui leppoisasti kaikilta muilta paitsi opettaja-Ollilta, joka jäi viekkaan roomalaisen taskuvarkaan uhriksi tämän siepatessa epäonnekkaan opettajamme lompakon salamannopeasti omaan taskuunsa. Neuvokkaiden opiskelijoiden terävien huomioiden ansiosta varas havaittiin ja tärkeimmät kortit onnistuttiin saamaan takaisin kokeneen Rooma-matkaajan Ollin haltuun. Reissun päättyessä keskiyön aikaan huomasimme saapuneemme aurinkoisesta Roomasta takaisin harmaaseen Helsinkiin. Kiitokset opiskelijoille sekä erityisesti opettajillemme Olli Junkkarille ja Jesse Hietikolle mukavasta reissusta ja asiantuntevasta opastuksesta!
“Ja tästä saamme kurssin?!”
21.
22.
Pitkän fysiikan lukijat lähtivät keväällä 2017 Floridaan Space Camp -kurssille. Aiheenamme oli siis – yllätys yllätys – avaruus. Matkamme alkoi maanantaina 3.4. Helsingistä Reykjavikin kautta Orlandoon. Iloisuutta oli ilmassa, mikä auttoi edessämme olevaan pitkään lentoon. Perillä Orlandossa tämä into näkyi vielä, vaikka jonkin verran nuutuneelta porukkamme kuitenkin näytti. Saapuessamme lämpötila hipoi +30:a astetta, mikä miellytti meistä monia. Ensimmäisen päivän ohjelmanumero oli Universal Studios. Teemapuistossa lähdimme pienemmissä ryhmissä kiertelemään mielemme mukaan. Illemmalla sää kuitenkin muuttui ja jotkin laitteista jouduttiin sulkemaan liian kovan tuulen sekä ukkosen takia. Osa meistä kuitenkin jäi vielä Universal Studioille, kun loput taas lähtivät hotellille tai shoppailemaan outleteihin. Toisen päivän agendalla olikin sitten pääkohteemme eli Kennedy Space Center. Olimme paikalla hyvissä ajoin. Ohjelmaan kuului bussiajelu kyseisillä Nasan alueilla. Näimme laukaisualustoja, halleja, joissa raketteja rakennetaan, sekä monia alligaattoreita, kotkia ja muita villieläimiä. Kiertue loppui halliin, missä itse Saturn V – isoin raketti, jolla on lennetty – lepää. Tämän jälkeen lähdimme Cocoa Beachille. Suolaista vettä, ihanaa aurinkoa ja hiekkaa. Illalla moni olikin aivan poikki pitkästä päivästä. Kolmas päivä kului taas Kennedy Space Centerissä, tällä kertaa avaruussukkuloita ihaillessa, ihka aitoa astronauttia kuunnellessa ja elokuvia katsellessa. Saimme myös kokea, miltä tuntuu avaruussukkulan lähtö maasta. Illalla moni lähti vielä shoppailemaan. Neljäntenä päivänä aamupäivämme kului kierrellessä University of Central Floridaa. Loppupäivä hurahti nopeasti shoppaillessa ja kartingin parissa.
Viimeisenä päivänämme lauantaina lähdimme vielä ostoksille, minkä jälkeen jatkoimme lentokentälle. Jokainen meistä oli hämmästynyt, kuinka nopeasti viikkomme oli hurahtanut ohi. Moni oli myös sitä mieltä, että voisi mielellään ottaa omaa lomaa ja jäädä pidemmäksi aikaa. Reissu oli kokonaisuudessaan erittäin hauska ja rento. Kaikki asiat saimme tehdä itse, ilman että ihanat opettajamme olisivat puuskuttaneet niskamme takana. Hotellimme sijaitsi hyvällä paikalla, ja siellä oli oma uima-allas sekä jacuzzi, joka olikin meidän opiskelijoiden mieleen. Säät olivat myös upeat. Jos ei aurinko paistanut, saimme ihailla hieman eri tason ukkosta, kuin me Suomessa koemme. Koko reissusta jäi käteen uutta tietoa avaruudesta sekä sinne matkaamisesta, paljon tuliaisia (osa toki itselle) sekä rusketusrajat. Koko reissu tuntui osaksi lomalta, joka kuitenkin sattui olemaan kurssin arvoinen suoritus. Tätä parempaa kurssia saa etsiä.
Asta Heinonen
Erasmus-vaihdossa Italiassa
1. Sirmione, Gardajärvi Bussista ulos astuessa silmiiin osui ensin turkoosi vesi, jonka jälkeen vuoret sen takana. Veteen teki heti mieli mennä uimaan, vaikka lämpötila ei ollut edes erityisen lämmin. Italia-viikolla teimme retken Gardajärvelle, Sirmioneen. Rannasta lähdimme kävelemään keskustaan päin hyvin korkean vanhan vallihaudan portin läpi. Ostimme gelatot ja kävelimme hieman kaupungilla. Sirmione jäi mieleen, sillä se oli niin kaunis!
Kolme unohtumatonta muistoa Italia-viikolta
23.
Erasmus+ on Euroopan unionin projekti, jonka tavoitteena on mm. eurooppalaisen yhteistyön edistäminen. Lukiomme Erasmus+-projektissa pääsimme huhtikuussa opiskelijavaihtoon Italian Sassuoloon. Majoituimme perheissä italialaisen parimme luona. Toukokuussa Sassuolon lukion ryhmä saapui Suomeen ja oli meidän vuoromme toimia isäntinä. Tänä vuonna Italiassa kokoontui ennätyksellisen kansainvälinen joukko, ja mukana oli ryhmät Suomesta, Saksasta ja Hollannista. Projektin kaikille yhteisellä viikolla Sassuolossa meillä oli työpajoja, joissa saimme opiskella erilaisilla menetelmillä. Viikon lopussa järjestettiin koe opituista asioista ja mitattiin sitä, mikä opiskelumenetelmä tuottaisi parhaan tuloksen. Toisella viikolla Suomessa kävimme läpi testituloksia ja suunnittelimme ryhmissä ihannekoulun.
2.Italialaisten erilaiset ruokailutavat Kun kohteliaasti kieltäydyin aamupalalla tarjotuista suklaakekseistä ja kysyin hedelmiä niiden sijaan, parini pikkusisko sanoi: “Taidat syödä tosi terveellisesti.” Italialaisten ruokailutavat erosivat melkoisesti meidän suomalaisten tottumuksista. Aamupalaksi ei syöty juuri mitään, ehkä juotiin kaakaota tai teetä. Lounaana koulussa oli vaaleaa kinkku- tai juustoleipää, illalliseksi iso annos pastaa tai pizzaa. Salaattia tai vihanneksia tarjolla oli vain harvoin, silloinkin sekoitettuna oliiviöljyn ja suolan kanssa. Illallinen syötiin yleensä kahdeksan aikaan, mikä on selvästi myöhemmin kuin Suomessa.
24.
3. Uudet ihmiset Mieleeni jäivät kaikki ihanat ihmiset, joihin tutustuin projektin aikana. Tutustuin moneen italialaiseen, mutta erityisesti sain uusia ystäviä suomalaisista. Italialaiset olivat avoimia ja sosiaalisia, joten heidän kanssaan oli helppo jutella. Keskustelut olivat mielenkiintoisia, koska esimerkiksi kulttuurisia eroja oli paljon. Italialaisten ja suomalaisten ryhmähenki oli mahtava, ja yleensä vapaa-aikaa vietettiin yhdessä ryhmänä. Fiilikset olivat haikeat, kun viikko tuli päätökseen ja oli hyvästien aika.
Teksti: Heta Loukiainen ja Onerva Tuominen
3. Taiwanin reissu oli hyvin arvokas ja ainutlaatuinen kokemus meille kaikille: saimme tutustua kiehtovaan kulttuuriin, tavata uusia ihmisiä ja kokea unohtumattomia hetkiä tässä kauniissa maassa.
25.
1. Kotiluokka. Oppilaat pysyivät samassa luokassa koko päivän, opettaja vain vaihtui aineen vaihtuessa. Poikkeuksena tästä olivat kuitenkin musiikin ja kuvataiteen tunnit, jotka pidettiin yleensä eri luokissa. Oppilailla oli aina samat oppitunnit kotiluokkansa oppilaiden kanssa. Erikoista kotiluokissa oli vielä se, että jokainen kotiluokka oli erilainen -oppilaat saivat itse koristella kotiluokkansa miten halusivat.
2. Taiwanissa ei kouluissa tarjottu ruokaa kuten Suomessa, joten oli yleistä, että perheen äiti tai opiskelija itse valmisti itselleen eväät kouluun. Luokissa oli tätä tarkoitusta varten erityiset lämpökaapit, joissa ruoka pysyi lämpimänä lounastaukoon saakka. Kouluissa oli myös ruokakauppa, josta oppilas pystyi itse ostamaan eväänsä.
Julia Manninen, Sara Nupponen ja Nea Laurila osallistuivat yhdessä Samiksen kanssa järjestettyyn Taiwan-vaihtoon. Suomalaiset opiskelijat matkustivat lokakuussa Taiwaniin ja taiwanilaiset opiskelijat vierailivat Suomessa huhtikuussa. Matkan tarkoituksena oli oppia enemmän Taiwanista sekä sen erikoisesta asemasta maailmanpolitiikassa. Vastavuoroisesti taiwanilaiset opiskelijat tutustuivat syvällisemmin Suomeen. Vaihto oli oikein onnistunut ja matkan aikana solmittiin monia uusia ystävyyssuhteita.
Taiwanin tunnelmia
6. Kuvassa ovat vasemmalta oikealle Kauniaisten lukion rehtori Ilpo, Zoe Neihu Senior High Schoolista ja GGS:n rehtori Niklas. Zoella on yllään koulunsa koulupuku. Taiwanissa kaikki opiskelijat käyttävät koulupukuja, jotka ovat koulukohtaisia, eli jokaisella koululla on oma tunnistettava asunsa.
5. Näkymää taiwanilaiselta ostoskadulta. Taiwan on Suomeen verrattuna paljon vuoristoisempi ja trooppisempi maa. Olimme Taipeissa lokakuussa, jolloin lämpötila on kuitenkin joka päivä 20-30 astetta. Auringonpaiste oli voimakasta, ja lähes jokainen meistä paloi matkan aikana.
4. Kuvassa on kenties koko Taiwanin arvokkain taideaarre: kuuluisa jadekaali. Taideteos on erittäin arvokas taiwanilaisille, mutta ymmärrettävästi aiheutti hilpeyttä meidän suomalaisten keskuudessa. Ei ole vieläkään meille täysin selvää, miksi joku päätti käyttää palan kallisarvoista jadea kaivertaakseen siitä kaalin. Hieno kaali se on kuitenkin.
26.
7. Taiwanissa kaupunkikuvaan kuuluvat olennaisena osana temppelit ja niiden erityispiirteenä on, että niissä yhdistyy sekä taolainen että buddhalainen perinne. Pääsimme käymään muutamassa näistä temppeleistä ja jopa kysymään jumalilta neuvoa niin rakkauden kuin tulevaisuuden ongelmiin. Temppelit olivat meille suomalaisina eksoottinen ja jännittävä kokemus koristeineen, uhripöytineen sekä jumalpatsaineen.
10. Suomessa lähinnä tietokonepelinä tunnettu mahjong on hyvin suosittu peli Taiwanissa. Pelin alkuperäinen, fyysinen versio poikkeaa yllättävän paljon tietokoneella pelattavasta pelistä. Pelin tavoitteena on saada tietty määrä kolmen ja kahden laatan sarjoja, ja ensimmäinen nämä kerännyt voittaa pelin. Mahjong on myös hyvin suosittu uhkapeli Taiwanissa.
8. Taipei sijaitsee laaksossa, jota ympäröivät vuoret. Kaupungin maantieteellinen sijainti vaikuttaa voimakkaasti sen ilmastoon. Kuuma ilma ja pilvet jäävät usein seisoksiin kaupunkiin, mikä teki säästä ajoittain melko tukalan. Taipein säälle olivat matkamme aikana tyypillisiä äkilliset sadekuurot kosteasta ilmasta johtuen. Taiwanissa esiintyy vuosittain taifuuneja, ja yksi riehui matkamme aikana eteläisessä Taiwanissa, mutta me onneksi vältyimme siltä Taipeissa.
9. Taiwanissa, kuten monissa muissa Aasian maissa, suuri osa väestöstä kärsii laktoosi-intoleranssista. Tämän takia monet syövät jäätelön sijasta mieluummin shave ice -nimistä herkkua. Annos koostuu pääasiallisesti jäähileistä, joihin lisätään kastiketta ja hedelmiä antamaan makua. Lopputuloksena on oikein maukas ja raikas, mutta mielestäni hieman yltiömakea, annos.
27.
12. Lähes kaikille taiwanilaisille Suomi oli ensimmäinen paikka, jossa he näkivät lunta. Vaikka lumen näkeminen tuotti heille suurta iloa, kylmä sää vaivasi heitä viikolla. Taiwanissa talvetkaan eivät tavallisesti ole yhtä kylmiä kuin tämänvuotinen huhtikuu, joten kalsea ilma vaati heiltä totuttelua ja erityisen lämpimiä vaatteita.
28.
14. Suomenlinnan matkan jälkeen pääsimme takaisin satamaan, jossa meitä odotti bussikyyti Flamingoon. Sitä ennen ehdimme kuitenkin kierrellä satamassa ja ostaa itsellemme ruokaa torilta. Ruoan ostaminen ei ehkä ollut maailman paras idea, sillä lokit saivat vainun eväistämme ja meinasivat hyökätä kimppuumme. Ehdimme kuitenkin ottaa ryhmäkuvan lokkihyökkäyksen lomassa.
13. Kuva on Porvoosta. Taiwanilaiset poseeraavat oppaamme kanssa.
11. Suomessa lähinnä tietokonepelinä tunnettu mahjong on hyvin suosittu peli Taiwanissa. Pelin alkuperäinen, fyysinen versio poikkeaa yllättävän paljon tietokoneella pelattavasta pelistä. Pelin tavoitteena on saada tietty määrä kolmen ja kahden laatan sarjoja, ja ensimmäinen nämä kerännyt voittaa pelin. Mahjong on myös hyvin suosittu uhkapeli Taiwanissa.
Lapsi ei voi kulkea vanhuksen kengissä, mutta tuskin lapsenkaan kengät mahtuvat vanhukselle. Ukki ja Mummi ovat kulkeneet kengillään kumpikin jo yhdeksänkymmentä vuotta, ja matka jatkuu edelleen. Henkilöhistoriaa on värittänyt sota, joka tuli ja meni mutta jätti jäähyväiskirjeet ikuisesti eteiseen odottamaan. Hädin tuskin aikuistuneena isoisäni lähti mukaan sotaan varoittamaan tulevista hyökkäyksistä radion välityksellä, ja isoäitini lähti Kajaanin kotikyliltä rajalle lotaksi. Oikeastaan kumpikaan ei kokenut osallistumista pakoksi, sillä se oli pikemminkin yhteinen velvollisuus, jolle ei auttanut sanoa ei – eihän juuri muita mahdollisuuksia ollutkaan. Sotakutsun käydessä pirttiin ei jääty makaamaan. Isovanhemmilleni isänmaa ja itsenäisyys ovat ydinarvoja, ja ne muodostavat osan heidän sydämestään. Eivät Ukki ja Mummi välitä, mitä ruokaa he suuhunsa pistävät – tärkeämpää on, että voidaan syödä maassa, joka kuuluu meille. Sota-ajan itsenäisyysaate on iskostunut niin syvälle hermoverkkoihin, että arvo hehkuu tiedostomattomasti jopa jokapäiväisiin keskusteluihin ja puheisiin. Sodan vaikutukset ovat lähes käsin kosketeltavissa. Psykodynaamisten teorioiden mukaan kasvavan ihmisen kokemukset ja traumat heijastuvat tulevaan elämään. Vaikka pohdiskelussa on turha antautua alitajunnan armoille, sen vaikutusta ei voi sivuuttaa. Kaiken huudon ja rytinän kulissien takana arvo, itsenäinen isänmaa, punoutui osaksi jokaista aseeseen tarttunutta. Tuon arvon kokonainen sukupolvi otti kollektiivisesti omakseen.
Ikuinen valitusvirsi kuuluu, etteivät nuoret sukupolvet voi ymmärtää itsenäisyyden merkitystä. Kuka meistä olisi muka käynyt sotia? Väite kuitenkin yllättää, sillä se on jatkuvasti esillä julkisessa keskustelussa ja opetuksessa. Jo melko nuoret suomalaiset arvioivat itsenäisyyden yhdeksi arvoistaan perheen ja itsensä toteuttamisen rinnalla, mutta silti käsitys on kovin erilainen sukupolvien välillä. Ehkä juuri julkisuus ja keskustelun vaivattomuus ovat ikään kuin steriloineet itsenäisyyden todellisen merkityksen. Nykypäivän peruskoululainen argumentoi itsenäisyyden olevan sitä, ettei ole sotaa ja saa tehdä sitä, mitä itse haluaa. Itsenäisyys on aikamme lapsille lapsille kuin lattialämmitys: käsittämättömän arkipäiväiseksi muuttunut ylellisyys, jonka olemassaolon unohtaa tyystin, ellei kyseessä ole pureva pakkanen. Vaikka toisen maailmansodan aikaan itsenäisyys ja isänmaa kuuluivat osaksi jokapäiväistä sanavarastoa, niiden puolesta taisteleminen ei kerennyt antamaan niille kiiltokuvapintaa. Sodan ja rauhan merkityksen ymmärtäminen on ikuinen kamppailu niille, jotka eivät ole taistelleet. Kun Suomi alkoi nousta takaisin jaloilleen sodan päätyttyä, myös isovanhemmilleni koitti aika ryhtyä kulkemaan aikuisuuden tietä. Aikuisuuteen oli siirrytty pikemminkin tönäisyllä, ja muutos oli tullut yllättäen. Tunne lienee ollut samanlainen kuin palatessa vanhaan kotikaupunkiin pitkän ajan jälkeen. Aivan kuin jokin olisi muuttunut, mutta sitä ei osaa nimetä. Ensiaskeleet otettiin, kun Mummi aloitti työnsä mielisairaanhoitajana ja Ukki puolestaan suuntasi metsäteollisuuden alalle. Aikuisuuden hämmennyksestä huolimatta uravalinnat vaikuttavat tarkkaan harkituilta, sillä ne kuvastavat myös heidän myöhempiä elämänvalintojaan. Ensimmäisten ammattivuosien kokemukset sinetöivät käsityksen siitä, mikä on heille tärkeää.
29.
JUHO MAJANEN
aIKAMATKA ISOVANHEMPIENI ARVOIHIN
Mummi on aina ollut hoitava ja muista välittävä – hän jopa päätyi täysipäiväiseksi kotiäidiksi, kun naimisiinmenon jälkeen lapsikatras alkoi kasvaa kokoa. Auttamiseen liittyy kuitenkin myös uhrautuvuutta. Minulla on hänestä mielikuva istumassa keittiötason viereisellä penkillä syömässä eilisen ruokia lasten ja lastenlasten nauttiessa ruokapöydässä. “Tule Mummi tähän pöytään!” “Kyllä tässä pärjää hyvin.” Mummin käytöstä voisi perustella persoonallisuuden piirteellä tai vahvistetuilla toimintamalleilla, tosin siihen liittyy auttamatta myös hänen arvomaailmansa. Näin pojanpoikana minun on tietenkin mahdoton tietää täydellistä totuutta, joten ainoa keinoni on arvailla. Kenties sota-ajan kokemukset lottana panivat Mummin arvomaailman remonttiin ja jättivät sen sellaiseksi. Jokaisen ihmismielen yksilöllisyyden ja haurauden tajuaa kunnolla vasta silloin, kun omissa käsissä on rintamalta palannut sotilas tai houreissa kouristeleva potilas. Toisen kärsimyksen todistaminen on muovannut Mummista henkilön, jota kutsun ylpeästi isoäidikseni. Hän on kuin epäitsekkyyden määritelmä, ja ehkä myös haluan ajatella hänet sellaiseksi. Maailmankuvan keskiössä ovat minän sijasta perhe ja lähipiiri, joita rakastamalla elämä saa merkityksensä. Isoisän usko metsään ja luontoon on ollut ilmiselvä niin kauan, kuin vain voin muistaa. Pohjoisen kasvatin nuoruus kului temmeltäessä takapihan metsissä, ja vanhemmiten sieltä lähdettiin hakemaan myös tienestiä. Suomen luonto on ollut läsnä aina, joten sitä voisi melkeinpä kutsua Ukin toiseksi kodiksi. Tämä ei tarkoita ainoastaan ulkona viihtymistä tai kalastusharrastusta:
30.
hänestä huokuvat myös kunnioitus ja nöyryys ympäristöä kohtaan. Ukki tietää luonnon mahdin, joten hän ymmärtää kumartaa sen edessä. Luonto arvona liittyy myös itsenäisyyteen ja on selvä osa sitä. Näistä metsistä kannattaa taistella. Isänikin kuuluu vielä tähän sukupolveen, jolle metsä ja luonto ovat olleet muutakin kuin vain postikorttimaisema. Koetan parhaani mukaan jatkaa tämän arvon säilymistä myös itsessäni.
Tarkastellessani isovanhempieni arvomaailmaa huomaan, kuinka paljon se koostuu aineettomista itseisarvoista. Mielikuva tästä saattaa olla jopa vääristynyt sen takia, että isovanhemmat nähdään usein virheet poistavan linssin läpi. Vaikka totuus ei olisikaan se, mitä väitän, se on silti oma näkemykseni. Modernin maailman hektisessä arjessa toimintaa ohjaavat yllättävän monet aineelliset ja välineelliset arvot, jotka vaativat jatkuvaa hyväksyntää muilta ihmisiltä. Vaikka perhe, rakkaus ja arvostus kuuluvat vakiovastauksiin arvoja tiedusteltaessa, ne jäävät auttamatta taka-alalle jokapäiväisessä elämässämme. Lukiolaisena tiedän, että joillakin opiskelijoilla jatko-opiskelupaikan valinta perustuu palkkafantasioihin, jolloin ainoaksi vaa’ankielen kallistajaksi jää raha. Kohtuuton, jatkuva vauhti ja alati kasvava painostus sumentavat käsityksen perustavien arvojen merkityksestä, mistä seuraa se, että toiminnan seurauksia pystytään ajattelemaan vain lyhyen hetken päähän. Ainoa palkitseva tekijä on nopeasti saavutettava ja kulutettava hyvänolontunne. Hidas elämä voisi helpottaa – senhän edustajia on jatkuvasti ympärillämme. Tuokio jalkoihin jäävän vanhemman sukupolven kanssa voisi tehdä hyvää monelle nykypäivän haaveilijalle.
31.
Juho Majasen essee sai kunniamaininnan Helsingin Suomalaisen klubin kirjoituskilpailussa.
Arvoilla voidaan tarkoittaa myös suhtautumistapoja erilaisiin kysymyksiin. Jo tuntematta isovanhempiani pystyisi sanomaan, että heidän arvomaailmansa rakentuu konservatiivisten ja vanhoillisten näkemysten varaan. Aikamatka heidän maailmaansa heittäisi monen vapaamielisissä aatteissa kylpevän nuoren vieraille, ehkä jopa uhkaaville, vesille. 2000-luvun lasten käsitys tasa-arvosta poikkeaa suuresti siitä, mitä se oli isovanhempieni lapsuuden vuosikymmeninä. Ihanne tasa-arvosta olisi pikemminkin voinut olla aate veljeydestä tai reiluudesta – yhdessä töitä tekevät ihmiset ovat kaikki samalla linjalla, eikä ketään saa jättää yksin. Moni ikäisistäni hämmästelee vanhemman ikäpolven nenännyrpistyksiä liberaaleille arvoille, mutta kyse on oikeastaan aikakauden vaikutuksesta ja oppimisesta.
Moni ikäisistäni hämmästelee vanhemman ikäpolven nenännyrpistyksiä liberaaleille arvoille, mutta kyse on oikeastaan aikakauden vaikutuksesta ja oppimisesta. Meidän on ymmärrettävä isovanhempiemme tulkinta samanarvoisuudesta, sillä heille yhteisöllä oli erilainen merkitys kuin meille. Aika muuttaa mieltä. Kenties minunkin sukupolveni lastenlapset hämmästelevät aikanaan, kuinka nykyiset tulkinnat tärkeistä yhteiskunnallisista arvoista ovat voineet muuttua suuntaan lähes tuntemattomaan. Jos panisin Ukin tai Mummin kengät jalkaani ja lähtisin matkalle vuosikymmenien taakse, myös omat arvoni muuttuisivat. Arkipäivän normit ja arvot perustuvat yksilön maailman-, historian- ja ihmiskuvaan. Näin ollen Suomen historiaa nähneiden isovanhempieni arvomaailman perusta luonnollisesti poikkeaa omastani. Ainoastaan aikamatka pystyisi paljastamaan isovanhempieni arvomaailman rakennuspalikat. Ajassa matkustamisen mahdottomuus tekeekin ideasta kiehtovan: näen taikinan mutten aineksia. Vuosikymmeniä sitten isovanhempani rakensivat mökin Kemijärvelle omalle saarelleen. Pyöröhirret on nakutettu paikalleen omin käsin, ja käsityö näkyy kaikkialla ryijyistä ovenkahvoihin. Tämä mökki oli – ja on edelleen – turvapaikka, joka säilyy heidän perintönään. Haluan ajatella sen jonkinlaisena metaforana heidän maailmankuvalleen. Metsäisen järvimaiseman suojissa sijaitseva mökki seisoo vuodesta toiseen itsenäisenä turvapaikkana, jonne voi kokoontua perheen ja läheisten kanssa. Rakentaessaan mökin isovanhempani pystyttivät saarelle myös itsensä.
32.
Jos kaipaat piristävää ja kevyttä elokuvailtaa kera snacksien ja hyvän seuran, Oscar-voittaja La La Land on erinomainen valinta. Viime vuonna ensi-iltansa saanut huippusuosion saavuttanut musikaali-draamakomedia on sekoitus hyvää jazzia ja nuoren parin Mian (Emma Stone) ja Sebastianin (Ryan Gosling) ihastusta. Välillä vähän siirapinkin puolelle äityvä La La Land on virkistävä ja hyvällä tavalla höpöhöpöelokuva. Elokuvassa pääosassa ei ole tarina vaan musiikin ja visuaalisen ilmeen yhdistelmä, joka hehkuu 50-luvun meininkiä. Vaikka ei jazzista välittäisikään, ainakin elokuvan palkittu kappale City of Stars on aika ihana silti. Pisteitä kerää myös elokuvan lavastus, joka on täynnä kauniita värejä ja Hollywoodin tunnelmaa.
LA LA LAND ELOKUVA-ARVOSTELU Santtu Sahramäki
Mian (Emma Stone) ja Sebastianin (Ryan Gosling) välillä on kipinää heti alusta asti - vaikka he muuta väittävätkin.
La La Land kertoo mahdottoman tuntuisista unelmista ja kahdesta ihmisestä, joista kumpikin oppii toisiltaan jotakin. Musikaalien perinteitä kunnioittavaa elokuvaa on säestetty tarttuvilla melodioilla. Mitä ylitseampuvampi laulu kohtaukseen nähden on, sitä parempi. Elokuvan avauskin on jo mahtipontinen yhteislaulu ja -tanssi Another Day of Sun, jonka esittävät moottoritiellä Los Angelesissa ruuhkassa jumittavat kuljettajat. Ainakin minussa tuo kohtaus herätti sen salaa musikaaleista pitävän puoleni. Ja vaikka Stone ja etenkään Gosling eivät ole parhaita laulajia, se ei haittaa. Epätäydellisyys luo hahmoihin aitouden tunteen. Absurdeihinkin kohtauksiin päätyvä käsikirjoitus on melko lailla jo aiemmin nähtyä “tyttö tapaa pojan” -höttöä, mutta heti kun musiikit pamahtavat päälle, kovimmankin sydän sykähtää. Ilmankos kappaleet säveltänyt Justin Hurwitz koppasikin työstään viisi arvostettua elokuvapalkintoa. Tämän arvostelun kirjoittajallakin elokuvan kappaleet ovat useana päivänä soineet taustalla arkihommia tehdessä. Jos siis kaipaat piristävää Hollywood-namia päivääsi, kannattaa katsoa La La Land. ★ ★ ★ ★
Raimon mukaan opiskelijat ovat auttaneet häntä ymmärtämään nuorten ajatusmaailmaa ja pysymään niin sanotusti ajan tasalla. Hän itse antaa nuorille neuvoksi, että kaikkea ei kannata ottaa aina liian vakavasti: “On myös hyvä pitää mielessä, että asioilla on tapana järjestyä. Tulevaisuuteen kannattaa suhtautua avoimin mielin, eikä tulisi pelätä haasteita, koska niistä selviää aina.” Raimo suosittelee erityisesti espanjan opiskelua, koska se on paljon puhuttu maailmankieli. Kieltenopettajan urasta haaveilevia hän neuvoo valitsemaan työllistymisen varmistamiseksi ainakin yhdeksi kieleksi englannin. Vaikka Raimo sanoo ammattinsa olleen lopulta oikein hyvä valinta, eläkkeelle jääminen tuntuu kuitenkin mukavalta. Toisaalta hän jää tietenkin kaipaamaan työtovereita ja opiskelijoita. Töiden loputtua Raimo aikoo tehdä niitä asioita, joita hän ei ole nyt ehtinyt tekemään, eli ainakin soittaa kitaraa, lukea, matkustella ja edelleen kolme kertaa viikossa käydä kuntosalilla.
33.
Kieltenopettaja Raimo Kähönen kannustaa nuoria suhtautumaan tulevaisuuteen avoimin mielin
Ennen kieltenopettajan uraa Raimo opiskeli yliopistossa musiikkitiedettä ja opetti kitaransoittoa. Innostus espanjaa kohtaan lähti lomamatkalla Espanjassa, sillä matkalla ei pärjännyt pelkällä englannilla. Raimo päätti, että seuraavan kerran Espanjaan lähtiessään hän osaisi myös paikallista kieltä. Ajatus opettajan ammatista syntyi, kun hän opiskeli espanjaa yliopistossa. Raimo oli opiskellut myös pitkän saksan silloisessa oppikoulussa, jossa toinen vieras kieli (englanti) alkoi vasta lukiossa. Saksa toisena opetettavana aineena tuli luontevasti yliopiston sivuaineopintojen mukana. Pyysin Raimoa kuvailemaan itseään opettajana kolmella adjektiivilla. Omien sanojensa mukaan hän on empaattinen, innostava ja oikeudenmukainen, minkä voin itse espanjan opiskelijana sanoa olevan oikein osuva kuvaus. Raimon mukaan opettaminen Kauniaisten lukiossa on hyvin antoisaa, sillä työympäristö on mukava ja muun henkilökunnan kanssa tulee hyvin juttuun. “Myös opiskelijat ovat ylipäänsä kivoja ja motivoituneita”, Raimo lisää. Ainoaksi mieleen tulevaksi haittapuoleksi hän mainitsee kännykän käytön lisääntymisen viime vuosina. Kysyttyäni hauskinta tapahtumaa opettajan uran aikana sain vastaukseksi, että tunneilla tapahtuu jatkuvasti kaikkea hauskaa, mutta mieleen tuli erityisesti eräs perjantai parin viikon takaa: “Yksi viime aikoina tapahtunut hieno asia oli ilmiöviikon huipentuma, jolloin syötiin yhdessä eri maiden ruokia. Se oli hyvin onnistunut kokemus.”
Haastattelijat: Sofia Kaarto ja Eetu Kilpeläinen Teksti: Sofia Kaarto
PENKKARIPÄIVÄN TUNNELMAT VIDEOLLA
35.
Patrik
2017
Eetu
Sofia
Oona
Onerva
Naii'ma
TOIMITUS
Arttu
34.
Heta